25. maaliskuuta 2009

GG huumaa

Nyt se on sitten nähty, GG:n toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso. En muistanut, että kyseinen ohjelma on noin hyvä! Se kilpailee totisesti samassa kastissa sinkkiksen kanssa. Ohjelmaa katsellessani mieleeni palautui kysymys, jota mietin jo ensimmäistä tuotantokautta katsellessani: Kuka on Gossip girl?
Ystäväni sanoi, että Gossip girl on mielentila. Minusta se ei voi pitää paikkaansa! Aloin etsimään kysymykseen vastausta, ja lähdin liikkeelle sanakirjasta (, koska englannin taitoni on erittäin heikko). Gossip tarkoittaa Gummeruksen Suomi-englanti-suomi sanakirjan mukaan juorua, juoruamista tai juoruajaa, joten Gossip girl on siis juorutyttö (suom. juoruakka). Sen jälkeen koitin etsiä vastausta mtv3:n ja subin sivuilta sekä muunmuassa eri keskustelupalstoilta. Demi.fi:ssä joku oli ehdottanut eri sarjan henkilöitä Gossip girliksi. Löysin kuitenkin niin vähän tietoa/kannanottoja tästä salaisuudesta, etten viisastunut yhtään.
Ensimmäistä tuotantokautta seuratessani ajattelin, että Gossip girl olisi jonkin nuortenlehden kirjoittaja/kolumnisti ym., mutta nyt asiaa uudestaan mietittyäni tulin siihen tulokseen, että Gossip girl on tarinan kaikkitietävä kertoja. Nimittäin, jos se ei kerran ole henkilö (niin kuin on jo tullut selväksi), niin ei se voi mikään mielentilakaan olla. Miten se voisi olla milloin kenenkin sarjan hahmon mielentila?? Ja mikä sitten selittää Gossip girliltä saatavat tekstarit? Entä miten yhtäkkiä jokin sarjan henkilöistä voisi tietää, että toinen henkilö on laskeutunut lentokentälle toisella puolella osavaltiota? Ei vain ole millään mahdollista, että kyseessä olisi mielentila. Sitäpaitsi sarjan nimi viittaa naispuoliseen henkilöön, eli miten se voisi olla miespuolisen henkilöhahmon mielentila?
'
"You know you love me. XO XO, Gossip girl"
-> Miten tämä lause todistaa, että kyseessä on mielentila?
'
Minun vastaukseni kysymykseen "Kuka on Gossip girl?" on siis näkymätön kaikkitietävä kertoja, joka ei ole sarjan henkilö. Mikä on teidän veikkauksenne?
'
Epäilen vahvasti, että tähän kysymykseen ei tulla saamaan vastausta pelkästään sarjaa seuraamalla, vaan vastaus pitää keksiä itse. Ja vaikka ärsyttääkin, etten tiedä kuka GG on, niin uskon tämän salaisuuden olevan sarjan kantava ja otteessaan pitävä voima. Eihän Sinkkuelämääkään olisi mitään ilman tarinan kertojana (, joka esiintyy vain harvoin) toimivaa Carrietä. Eikä minun blogini olisi mitään ilman minua, kertojaa.
XO XO, Gossip girl
ps. Tämä teksti syntyi seuraavien biisien soidessa.
'
pps. Nelonen alkaa esittämään Sinkkuelämää 1. tuotantokaudesta alkaen 20.4 klo 19.30!

1 kommentti:

  1. Noi heittomerkit on siksi, koska toi tekstinkäsittely on perseestä. Se ei jätä sitä tyhjää riviä ilman noita, vaikka kuinka yritän. Miksi?
    Kokeilin myös, jos olis auttanu se et laittaa kaks riviä tyhjää, mut ei! Argh!

    VastaaPoista